26.08.2021

Hesburger panostaa rekrytointeihin, koulutukseen ja työhyvinvointiin

Hesburgerin työntekijöiden työhyvinvointi on herättänyt viime päivinä keskustelua mediassa. Keskusteluissa on muun muassa kritisoitu jatkuvaa kiirettä Hesburger-ravintoloissa. Hesburgerin johto suhtautuu asiaan vakavasti.

­– Olemme pahoillamme, että osalla entisistä ja nykyisistä työntekijöistämme on ollut negatiivisia kokemuksia Hesburger-työstä. Virheitä on varmasti tehty ja me ylimmässä johdossa olemme vastuussa asiasta. Haluaisin korostaa, että ravintolahenkilöstömme ja kenttäorganisaatiomme tekee hyvää työtä. Yrityksen johdon pitää tukea heitä antamalla heille riittävät välineet ja resurssit ja entistä aktiivisemmin parantaa työolosuhteita ja esiin nousevia epäkohtia, sanoo Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela.

– Valitettavasti koko ravintola-alaa vaivaava työvoimapula on vaikuttanut myös Hesburgerin toimintaan. Siksi olemme tänä vuonna tehneet mittavan rekrytointikampanjan TV:ssä ja radiossa. Olemme saaneet paljon hakemuksia ja uusia työntekijöitä ja jatkamme edelleen rekrytointiin panostamista, Salmela sanoo.

Työtyytyväisyys yleisesti hyvällä tasolla

Hesburger selvittää henkilöstönsä työtyytyväisyyttä säännöllisesti tehtävillä työtyytyväisyyskyselyillä. Lisäksi elokuussa aloitettiin kysely ulkopuolisen yrityksen toimesta Hesburgerin työntekijöille ja vuoropäälliköille työolosuhteiden, työkyvyn ja työssäjaksamisen parantamiseksi. Tulokset valmistuvat syyskuun alkupuolella ja vastausten perusteella Hesburger ryhtyy tarvittaviin toimiin.

– Aiemmista kyselyistä saadut tulokset ovat olleet varsin hyviä. Hyvien ideoiden ja kehitysehdotusten pohjalta on myös toteutettu lukuisia uudistuksia, Salmela kertoo.

Lisäksi kesän aikana kokeillut henkilökunnan kannustelisät ovat tulossa käyttöön Burger-In Oy:n omistamissa Hesburger-ravintoloissa syyskuun alusta alkaen.

Lukuja Hesburgerin henkilöstöstä

Lisätiedot

Viestintäpäällikkö Heini Santos
heini.santos@hesburger.fi
p. 050 310 3054

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2020 verollinen myynti Suomessa oli 217 miljoonaa euroa ja ulkomailla 107 miljoonaa euroa. 

www.hesburger.fi