Puolet lihatonta 2030-tavoite
Kasvissyönnin lisääntyminen ja kasviproteiinituotteiden kysynnän kasvu huomattiin Hesburgerilla jo vuosia sitten.
Reagoimme kehitykseen rakennuttamalla oman kasviproteiinituotteita valmistavan tehtaan ja panostamalla omien, herkullisten kasviproteiinituotteiden kehittämiseen. Syksyllä 2019 Hesburgerin oma kasviproteiinitehdas aloitti toimintansa Kaarinassa. Tehtaassa voidaan valmistaa tuotteita erilaisista raaka-aineista, kuten härkäpapu-, herne-, soija- ja vehnäproteiinista.
Tavoitteena puolet lihatonta
Hesburgerilla kasvistuotteen valitseminen on helppoa, sillä sen voi tehdä mausta tinkimättä.
Tavoitteemme on, että vuoteen 2030 mennessä puolet myymistämme tuotteista on lihattomia. Tavoite koskee lihattomien tuotteiden osuutta kaikista myydyistä suolaisista vakiovalikoiman tuotteista ranskanperunoita lukuun ottamatta. Vuonna 2019 lihattomien tuotteiden osuus on kuutisen prosenttia.
Viime kädessä tavoitteen toteutuminen riippuu asiakkaidemme valinnoista. Tavoitteenamme on tehdä niin hyviä kasvistuotteita, että kasvisvalinnan tekeminen on helppoa asiakkaillemme.
Oma VEKE®-tuoteperheemme
Joulukuussa 2019 toimme markkinoille ensimmäisen hampurilaisen, joka sisälsi oman kasviproteiinitehtaamme valmistaman tuotteen paneroidun VEKE®-soijaleikkeen.
Hesburgerin tuotevalikoimaan kuuluu nyt neljä kasvistuotetta: VEKE®-kasviskerroshampurilainen, VEKE®-juustokasvishampurilainen, VEKE®-soijatortilla ja Lämmin VEKE®-soijatikkusalaatti. Lisukkeina myydään VEKE®-soijatikkuja ja sipulirenkaita. Kastikevalikoimastamme löytyy kaksi kananmunatonta majoneesia: VEKE®-majoneesi naturel ja VEKE®-chilimajoneesi.
Ja lisää on tulossa, sillä jatkamme kasviproteiinituotteiden kehittämistä omassa tehtaassamme.
Muutos ei ole koskaan maistunut näin hyvältä!