Koululiikuntakilpailu Hese-kisat uudistui – Tuplavoitto Tampereelle
Koululaisten yleisurheilukilpailun, Hese-kisojen, voittoon ylsivät Sammon koulu ja Harjun koulu Tampereelta. Kisoihin osallistuivat ensimmäistä kertaa myös nuoremmat, 3.–4.-luokkalaiset, ja heti heitä oli jo kolmasosa osallistujista.
Hesburgerin ja Suomen Yleisurheilun (SUL) perinteisten Hese-kisojen finaali järjestettiin tiistaina 19. toukokuuta Ratinan urheilustadionilla Tampereella.
Hese-kisoihin osallistui tänä keväänä 144 luokkaa, joista 24 kisasi valtakunnallisessa finaalissa. Mukana olivat nyt ensimmäistä kertaa 5.–6.-luokkalaisten lisäksi 3.–4.-luokkalaiset omassa sarjassaan. Lajeina olivat sukkulaviesti, pituushyppy ja kierrosviesti. Lisäksi 5.–6.-luokkalaiset mittelivät junnukeihäässä ja 3.–4.-luokkalaiset kuulantyönnössä.
Tulokset ja tunnelmat
3.–4.-luokkalaisten sarjan voittoon ylsi Tampereen Sammon koulun 4B-luokka. Hopealle sijoittui Ilmaristen koulun 4A-luokka Liedosta ja pronssille Keski-Palokan koulun 4B-luokka Jyväskylästä.
”Meidän oppilaamme ovat vaan niin lahjakkaita” kommentoi Sammon koulun opettaja Matti Itänen pilke silmäkulmassa, kun häneltä kysyttiin luokan reseptiä voittoon.
”Kannustus on ollut kovaa koko päivän, ja oppilailla on ollut mukava päivä liikkua yhdessä”, hän vielä tarkentaa.
5.–6.-luokkalaisten sarjan voiton vei Tampereen Harjun koulun 6C-luokka. Hopealle sijoittui Keski-Palokan koulun 5XL-luokka Jyväskylästä ja pronssille Tesoman koulun 6A-luokka Tampereelta.
”Meillä on ollut aivan mahtava päivä. Kisattiin kaikki yhdessä hyvässä hengessä ja lopputuloksena saatiin ihan mahtavia urheilusuorituksia. Olemme me treenanneetkin pitkin koko kuudetta luokkaa, olemme käyneet lenkillä ja treenanneet kisalajeja sekä liikunta- että välitunneilla”, Harjun koulun opettaja Ilona Tanhuanpää kertoo.
Hese ja SUL liikuttavat yhdessä 85 000 lasta vuosittain
Vuodesta 2004 lähtien järjestetyt Hese-kisat on yksi Suomen suurimmista koululiikuntakilpailuista ja osa Suomen Yleisurheilun ja Hesburgerin yhteistä H-hetki-koululiikuntaohjelmaa. Valtakunnallisessa joukkuekisassa kilpaillaan koululuokasta muodostetulla joukkueella.
Molempien sarjojen finalistit valitaan kahdeksan eri puolella Suomea järjestetyn aluekisan kautta. Lisäksi finaaliin nousee neljä parhaiten tulospisteitä kerännyttä luokkaa kummastakin sarjasta. Luokkakisat toteutetaan koulujen liikuntatunneilla.
”On upeaa, miten pitkäjänteinen yhteistyömme Suomen Yleisurheilun kanssa mahdollistaa Hese-kisojen kehittymisen vuosi vuodelta. On erityisen hienoa, että mukaan on nyt kutsuttu myös 3.–4.-luokkalaiset. Näin entistä useampi lapsi pääsee liikkumaan, onnistumaan ja kokemaan yhdessä tekemisen iloa”, Hesburgerin markkinointipäällikkö Pauliina Fredriksson sanoo.
H-hetki liikuttaa vuosittain noin 85 000 koululaista, ja vuosien varrella se on tavoittanut jo lähes miljoona lasta. Tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan ja löytämään liikunnan riemu yhdessä.
”Kiitos Hesburgerille pitkäaikaisesta yhteistyöstä lasten liikuttamiseksi, paikallisille yleisurheiluseuroille aluekisojen järjestelyistä ja Tampereen Pyrinnölle monivuotisesta finaalikisojen toteutuksesta. Lasten riemu ja kavereiden kannustaminen raikuivat tänäkin vuonna Ratinan finaalissa. Uskon, että mukana oli tänäkin vuonna tulevaisuuden yleisurheilijalupauksia, joille toivottavasti annamme kipinän jatkaa yleisurheilun harrastamista myös koulun liikuntatuntien ulkopuolella”, Suomen Yleisurheilun nuorisopäällikkö Tiia Viherlinna toteaa.