11.01.2021

Vuosi 2020 oli Hesburgerille torjuntavoitto

Hesburgerin jo vuosia tasaisesti kasvanut myynti jäi koronavuonna noin 7 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi. Toimitusjohtaja Kari Salmela näkee vuoden 2020 kokonaisuuden torjuntavoittona, ottaen huomioon ravintola-alaa lähes koko vuoden piinanneet äärimmäisen hankalat toimintaolosuhteet koronapandemian puitteissa.

Vuonna 2020 Hesburger-ketjun verollinen myynti oli noin 324 miljoonaa euroa, josta Suomen ravintoloiden osuus oli 217 miljoonaa euroa. Poikkeusjärjestelyiden värittämän vuoden aikana Suomessa avattiin neljä uutta Hesburger-ravintolaa ja syksyllä ketjun yhteenlaskettu ravintolamäärä maailmassa saavutti 500 ravintolan rajapyykin. Ketjun ravintoloissa asioi päivittäin yli 190 000 asiakasta ja niissä työskentelee noin 8 000 ihmistä.

– Tammi–helmikuussa olimme ennätysvireessä. Huhtikuuhun mennessä tilanne oli kuitenkin kääntynyt hyvin synkäksi ja tulevaisuus täysin epävarma, Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela kertoo.

– Hesburgeria kannattelivat muutamat seikat: Meillä oli valmiina drive-in -ravintoloiden ja kotiinkuljetuspalveluiden verkosto sekä mobiilitilaukset ja ennakkomaksut mahdollistava Hesburger-sovellus. Henkilökuntamme teki tilanteessa hartiavoimin töitä, joustaen ja sopeutuen poikkeusjärjestelyihin.

Hesburgerilla jouduttiin kuitenkin tekemään vaikeita ratkaisuja. Keväällä ketju joutui sulkemaan ravintoloita ja lomauttamaan yli 500 työntekijää Suomessa.

– Olen kiitollinen henkilökunnallemme venymisestä vaikeassa tilanteessa. Kun kesällä kauppa alkoi taas käydä, saimme nopeasti kutsuttua henkilökuntaa takaisin töihin ja suljettuina olleet ravintolat voitiin avata, Salmela sanoo.

Heittelyä myynneissä

Kesäkuukausina Hesburgerin myynnit palautuivat hetkellisesti jopa aiempien vuosien tasolle, mutta syksyn tullen tilanne vaikeutui uudelleen. Tällä hetkellä liikepaikkakohtaiset myynnit heittelevät rajusti. Salmela uskoo, että tammi- ja helmikuu tulevat olemaan ravintola-alalla vielä vaikeita.

– Tämänhetkisten rokotetietojen valossa uskon, että myynnillisesti voisimme palata normaaliin uomaan kesään mennessä.

Yksi viime vuonna toteutuneista uudistuksista oli itsepalvelukassojen asentaminen yli sataan Hesburger-ravintolaan Suomessa. Itsepalvelukassat ovat jatkoa aiemmille teknologisille panostuksille, kuten Hesburger-sovellukselle, jonka merkitys korostui koronavuoden aikana. Hesburgerilla ei tällä hetkellä ole käynnissä suuria investointeja, mutta toiveissa on aloittaa investoinnit uudelleen kesään mennessä.

Haasteena maakohtaiset rajoitukset

Ulkomailla Hesburgerin verollinen myynti oli vuonna 2020 yhteensä 107 miljoonaa euroa. Vuoden aikana ulkomailla avattiin 12 uutta ravintolaa. Suhteessa parhaiten koronakurimuksesta selvittiin Latviassa. Bulgariassa ja Ukrainassa myynti kehittyi ravintolamäärän kasvun johdosta. Kaikkiaan yhdeksässä maassa toimiva Hesburger ei juuri nyt suunnittele uusiin maihin laajentumista.

Hesburgerin operatiiviselle johtajalle Vesa Viitaselle lisähaastetta viime vuoteen toivat maakohtaisesti vaihdelleet koronarajoitukset.

– Kovimpia rajoitukset ovat Saksassa, jossa ravintolat ovat olleet kokonaan kiinni jo kaksi kuukautta ja sulku jatkuu edelleen. Loppuvuosi oli todella haasteellinen tiukkojen rajoitusten vuoksi myös Baltiassa, jossa myynti oli sallittua ainoastaan autokaistojen tai kotiinkuljetuspalveluiden kautta. Olemmekin laajentaneet kotiinkuljetuspalveluiden käyttöä niin moniin ravintoloihin kuin mahdollista, Viitanen kertoo.

Lisätiedot

Viestintäpäällikkö Heini Santos
heini.santos@hesburger.fi
p. 050 310 3054

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo yhdeksästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta ja Valko-Venäjältä. Ketjun palveluksessa työskentelee noin 8 000 henkilöä. Vuoden 2020 verollinen myynti Suomessa oli 217 miljoonaa euroa ja ulkomailla 107 miljoonaa euroa. 

www.hesburger.fi

 

Median yhteydenotot ja kuvausluvat

Viestintäpäällikkö Heini Santos, p. 050 310 3054