14.04.2018

Hesburger jatkaa laajenemista ulkomailla

Hesburgerin viime viikkoina uutisoitu kasvu ulkomailla sai jatkoa, kun ketju avasi perjantaina ravintolan Iraniin.

Uusi Hesburger-ravintola sijaistee Teheranissa vilkkaalla Tehran Parsin alueella, jossa on paljon ravintoloita. Ravintolan toiminnasta vastaa paikallinen franchise-yrittäjä.

– Iran on 80 miljoonan asiakkaan markkina, jossa ei vielä ole länsimaisia hampurilaisravintoloita. Näemme sen mahdollisuutena. Tavoitteemme on avata Iraniin 1-2 ravintolaa vuodessa, kertoo Hesburgerin toimitusjohtaja ja ulkomaan liikepaikoista vastaava Kari Salmela.

Kuhinaa avajaisissa

– Hesburgerin tarkkaan hiottu ketjukonsepti edustaa suomalaista osaamista, ja uskomme, että sillä on hyvä menestyspotentiaali myös Lähi-idässä, jatkaa avajaisissa paikalla ollut Salmela.

Ravintolan avajaiset houkuttelivat paikalle runsaasti asiakkaita ja vastaanotto oli hyvin positiivinen. Avajaisissa oli paikalla myös Suomen Iranin suurlähettiläs Keijo Norvanto.

Hesburgerin tavaramerkkinä tunnetun majoneesin pääraaka-aineet viedään Iraniin Suomesta ja majoneesi valmistetaan säilyvyyssyistä paikallisesti Iranissa.

 

Lisätiedot

Viestintäpäällikkö Heini Santos, Hesburger
heini.santos@hesburger.fi
p. 050 310 3054

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo kymmenestä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Ukrainasta, Bulgariasta, Valko-Venäjältä ja Iranista. Ketjun palveluksessa työskentelee yli 6 700 henkilöä. Vuoden 2017 verollinen myynti Suomessa oli 218 miljoonaa euroa ja ulkomailla 86 miljoonaa euroa. 

Hesburger-sovellus on ladattu jo yli 1,2 miljoonaa kertaa ja se on Suomen suosituimpia mobiilisovelluksia. Sovellus toimii Android- ja iPhone-älypuhelimilla.

Tilaa Hesburgerin mediatiedotteet sähköpostiisi.

MEDIAN YHTEYDENOTOT JA KUVAUSLUVAT

Viestintäpäällikkö Heini Santos, p. 050 310 3054