01.09.2016

Pikaruokasovellukselle on kysyntää – Hesburger-sovellus ylitti odotukset

Kesäkuun alussa lanseerattu Hesburger-sovellus on ladattu jo yli 200 000 kertaa.

Heti julkaisunsa jälkeen kesäkuun alussa Hesburger-sovellus kiilasi Suomen App Storen ladatuimpien sovellusten listan kärkisijoille muutamaksi viikoksi. Nyt uusia latauksia tehdään tasaisesti toista tuhatta päivittäin ja sovellus sijoittuu edelleen hyvin esimerkiksi ruoka- ja lifestyle-aiheisten sovellusten kategorioissa. Hesburgerin Bonusklubiin on sovelluksen kautta liittynyt jo yli 75 000 uutta jäsentä.

– Sovelluksen lanseerausvaiheelle asettamamme määrälliset tavoitteet saavutimme jo ensimmäisinä viikkoina. Sen lisäksi olemme saaneet huomata monia positiivisia asioita sovelluksen käytöstä. Esimerkiksi mobiilitilaajien keskiostos on viidenneksen suurempi kuin ravintoloissa tehdyissä tilauksissa, kertoo Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti.

Tällä hetkellä valtaosa käyttäjistä käyttää sovelluksen kautta kuponkeja. Ennakkotilauksiin sovellusta käyttävien asiakkaiden määrä on hyvässä kasvussa.

– Seuraavat markkinointiponnistuksemme tulevat liittymään ennakkotilauksen ja sitä kautta sovelluksen kautta maksavien asiakkaiden määrän kasvattamiseen, Vuoti jatkaa.

Suomen nopein noutoruoka

Hesburger-sovelluksen kantava ajatus on ollut tuoda ravintola asiakkaan taskuun – sillä voi nimittäin tilata ja maksaa ruoan etukäteen. Valmis tilaus on noudettavissa ravintolasta asiakkaan valitsemana ajankohtana.

– Tämän nopeammaksi noutoruokaa ei oikein voi tehdä, sillä tilaus odottaa valmiina noutopisteellä. Olemme tehneet paljon töitä ennakkotilauksen sujuvuuden eteen ja se muodostaa vankan pohjan entistä paremmalle, nopeammalle ja yksilöllisemmälle palvelulle tulevaisuudessa, Vuoti toteaa.

Lähitulevaisuudessa Hesburger-sovellus julkaistaan myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Hesburger-sovellus toimii Android- ja iPhone-älypuhelimilla ja se on saatavilla Google Playsta ja App Storesta.

 

Lisätiedot:

Varatoimitusjohtaja Jari Vuoti
p. 0400 482 352
jari.vuoti@hesburger.fi

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo seitsemästä maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta ja Ukrainasta. Hesburger-ketjussa työskentelee yli 6 700 henkilöä ja ketjun verollinen myynti Suomessa vuonna 2015 oli 203 M€ ja ulkomailla 67 M€.

www.hesburger.fi/sovellus

MEDIAN YHTEYDENOTOT JA KUVAUSLUVAT

Viestintäpäällikkö Heini Santos, puh 050 310 3054