22.09.2026

Suomalainen perheyritys haastaa amerikkalaisjätit Euroopassa – Hesburger on myös Baltian markkinajohtaja

Hesburger on poikkeus Euroopan pikaruokamarkkinoilla: se on yksi alueen harvoista isoista eurooppalaisista pikaruokaketjuista. Hesburger on kasvanut Suomen lisäksi Baltian markkinajohtajaksi ravintoloiden määrässä mitattuna. Ketju on toiminut Virossa jo 30 vuotta.

Hesburger on harvinainen toimija kansainvälisellä pikaruokakentällä, jota hallitsevat perinteisesti yhdysvaltalaiset globaalit pörssiyhtiöt. Salmelan perheen omistama turkulaisketju on raivannut tiensä paitsi Suomen, myös Viron, Latvian ja Liettuan markkinajohtajaksi ravintoloiden määrässä mitattuna. Lisäksi ketjulla on ravintoloita Bulgariassa, Puolassa, Romaniassa, Saksassa ja Ukrainassa. 

Tänä vuonna Hesburger juhlii pyöreitä vuosia kahdella markkina-alueella. Ketju on toiminut Virossa jo 30 vuoden ajan, sillä ensimmäinen Viron ravintola avattiin vuonna 1996. Bulgarian markkinoille laajentumisesta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Siellä ensimmäinen toimipiste avasi ovensa vuonna 2016.

Hesburgerinviestinnän ja kansainvälisen markkinoinnin johtaja Ieva Salmelan mukaan ketjun pitkäjänteinen läsnäolo näkyy vahvasti etenkin Baltian maissa. Hesburgerilla on niissä yhteensä 179 ravintolaa, joista 70 sijaitsee Liettuassa, 54 Virossa ja 55 Latviassa.

”Vuonna 2025 tehdyssä asiakastutkimuksessa Hesburger oli jo viitenä vuotena peräkkäin Baltian suosituin pikaruokaketju. Nykyään Baltiassa Hesburger mielletään usein paikalliseksi tai vähintäänkin "omaksi" brändiksi”, Salmela kertoo.

"Oma" brändi ja paikallisia makuja

Kansainvälisen menestyksen taustalla on muun muassa paikallisen kulttuurin ja makutottumusten ymmärtäminen. Erot Suomen ja ulkomaiden toimintojen välillä näkyvät selkeimmin ravintoloiden ruokalistoilla ja asiakkaiden ostotottumuksissa. Esimerkiksi vuonna 2025 Suomessa myydyin hampurilainen oli Kerroshampurilainen ja suosituin kastike paprikamajoneesi, kun taas ulkomailla listaykkösenä oli Juustohampurilainen ja kurkkumajoneesi.

Ravintoloiden rytmi ja menut elävät paikallisen kysynnän mukaan. Monissa maissa Hesburger tarjoaa myös aamiaista normaalin menun ohella kello 12 asti. Lisäksi Hesburger on räätälöinyt valikoimaansa maakohtaisilla erikoisuuksilla.

”Baltiassa yksi paikallisen vakiolistan kestosuosikeista on Kebab-burger, jota löytyy Suomen ravintoloista vain kampanjatuotteena. Bulgariassa ja Romaniassa aterian kylkeen voi tilata paikalliseen ruokakulttuuriin kuuluvan jogurttijuoma ayran. Lisäksi niiden listalta löytyy paikallisten suosimia kanansiipiä”, Salmela kertoo.

Ravintoloita Euroopan historia- ja kulttuurikohteissa

Hesburgerit tunnetaan usein vilkkaiden maanteiden varsilta ja kauppakeskuksista, mutta Euroopassa tutun kotimaisen logon voi nähdä myös arvokkaiden historiallisten miljöiden ja kulttuuriperintökohteiden äärellä.

”Hesburgerilla voi käydä UNESCOn maailmanperintökohteissa Baltian vanhoissakaupungeissa, kuten ikonisten Viru-porttien kupeessa tai upean jugend-arkkitehtuurin ympäröimänä. Bulgariassa yksi ravintolamme sijaitsee Plovdivissa 100-luvun antiikin roomalaisen stadionin läheisyydessä”, Salmela kertoo.

Tällä hetkellä ulkomailla toimii 240 Hesburger-ravintolaa, joissa ketju työllistää yhteensä lähes 3 500 työntekijää.

Hesburger-maat (vuosi, jolloin ensimmäinen ravintola avattu):

  • Saksa 1995
  • Viro 1996
  • Latvia 2004
  • Liettua 2007
  • Ukraina 2015
  • Bulgaria 2016
  • Puola 2024 (Kotiinkuljetuskeittiö)
  • Romania 2024.